Pyöräilijä Mikko Paajanen

Aikani Australiassa lähenee loppuaan ja on aika suunnata takaisin kylmään pohjolaan taas monta kokemusta rikkaampana! Hyvillä mielin, sillä olen päässyt lähes koko talven treenaamaan ilman suurempia ongelmia ja uskallankin sanoa olevani parhaassa kunnossa tähän vuodenaikaan ikinä. Toki yleensä, kun kaikki menee liian hyvin niin ennemmin tai myöhemmin jokin menee pieleen. Kauden alkuun on vielä pitkä aika. Kilometrejä on ehtinyt kertyä mukavasti ja huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina. Mielenkiintoista on nähdä miten se vaikuttaa alkukauden vauhtiin! Paljon olen keskittynyt pelkän peruskunnon parantamiseen täällä jättäen liialliset tehot pois ettei kuntopiikki yllätä ennen kauden alkua..

 

 

Helpolla mies ei tälläkään reissulla päässyt vaikka tosiaan ilman suurempia ongelmia selvittiinkin. Viimeinen määräviikko alkoi painaa rahkeissa jo niin paljon, että jouduin hieman hölläämään etuajassa. Nyt edessä on nelisen viikkoa kevyempää kotona koittaen palautua ennen seuran Espanjan leiriä. Siellä tiedossa on paljon kovavauhtisia treenejä ja kisavauhdin hakemista. Ehdin tässä välissä vielä Saariselällekin käymään hakemassa vähän hiihtokilometrejä tälle talvelle. 

 

Koko reissu muutenkin on sujunut hyvin.

 

Päällimmäisenä mieleen jäi Tasmanian kisareissu vaikka tuli sitä nähtyä ja tehtyä kaikennäköistä muutakin. Omasta mielestäni Australiassa on kyllä negatiivisempiakin puolia. Esimerkiksi autoilijat eivät siedä pyöräilijöitä ollenkaan. Treeneissä töötin kuuleminen on jokapäiväistä ja huuteluakin sattuu kohdalle. Välillä kuskit tulevat niin läheltä ohi, että on vaikeuksia pysyä pystyssä. Lisäksi olen kuullut stooreja, kuinka autoista heitellään pulloilla yms. pyöräilijöitä kohti. Myös teiden laatu on melko huono ja liikenteen määrä suuri. Aivan täydelliseksi treenipaikaksi en Australiaa miellä. Mutta on se tietysti paljon parempi, kuin koittaa Suomessa vääntää väkisin vähälumisena talvena jonkinnäköistä treeniä surkeissa keleissä! Täällä ongelma kelien suhteen on päinvastainen, kun lämpötilat paukuttaa jatkuvasti yli kolmeakymmentä. Onneksi siihenkin tottui jollakin tavalla.

 

 

Suuri kiitos kaikille reissun mahdollistaneille: isäntäperheille, Eskolle ja tietenkin sponsoreille eli vanhemmilleni! 

Loppuun vielä kuvakollaasi reissusta. Kuvia saa klikkaamalla isommaksi.

 

 

Mikko