Pyöräilijä Mikko Paajanen

Matkustus Australiaan oli pitkä. Ensin Helsingistä Honkongiin yhdeksän tuntia. Siellä neljä tuntia odottelua jonka jälkeen vielä kahdeksan tunnin lento Brisbaneen, jossa ”isäntäperhe” oli minua vastassa. Alkuun majoitun tänne Toowoombaan, joka sijaitsee reilun sadan kilometrin päässä Brisbanesta. Tämä kaupunki on seitsemänsadan metrin korkeudessa ja mäkeä riittää ajettavaksi. Lämpöä ja aurinkoa on mikä kyllä kelpaa synkästä Suomesta tulijalle!

 

Nyt reilun viikon jälkeen jetlag alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. Hieman tuntui olevan vaikeuksia päästä yli siitä, mutta ehkä tämä tästä! Pyörän päälläkin olo alkaa olla sellainen, että olisin ennenkin ajanut? Tähän asti lenkit ovat olleet nimensä mukaisia. Lenkkeilyähän urheilijat ei harrasta vaan treenaamista. Ensimmäinen viikkoni täällä saa olla poikkeus. Kisoista sen verran, että ajan yhden isomman kisan/kisaviikonlopun joulukuun alkupuolella Tasmaniassa. Muuten ajan pienempiä criterium kisoja sen mukaan miltä tuntuu maksimissaan yhden viikossa.

 

Vastaanotto täällä on ollut varsin ystävällinen ja olo tuntuu jo varsin kotoisalle. Ihmiset täällä ovat yleensäkin rennompia verrattuna suomalaisiin. Ehkä ilmastolla on jotain vaikutusta asiaan.. Pyöränä minulla on Velocite, joka on varsin tuntematon merkki ainakin euroopassa. Alkuun fillari tuntui hieman oudolle. Luulen tämän johtuvan pitemmänpuoleisesta tauosta maantiepyöräilystä. Nyt se alkaa asettumaan kohdilleen ja on vain kovaa ajoa vailla!

 

Paljon täällä on jo ehtinyt tapahtua. Eräänä päivänä treenatessani jokin lintu hyökkäsi rääkyen kimppuuni. Ei se osunut, mutta pari kertaa yritti ja oli todella lähellä päätäni.. Jälkeenpäin sain tietää sen olevan normaalia tiettynä aikana vuodesta. Linnut pelkäävät ihmisten varastavan poikaset. Kaikkea sitä näkee! Näin myös ensimmäisen Wallabyn treenatessa. Se on kuin kenguru, mutta vain paljon pienempi. 

Koitan pysyä hengissä lintujen hyökkäyksiltä ja kirjoitella tännekin jotain. Tai jos ei muuta niin kuvapäivityksiä edes silloin, kun runosuoni ei ole parhaimmillaan.

Mikko